Merkinnät luokista 'tapahtumat'

Yallan aika

Minulle – ja monelle muullekin – kesäfestivaali on vuoden ykköstapahtuma tanssin saralla. Tällä viikolla keräännymme Helsinkiin Yalla!-festivaaliin. Viimekertaisen perusteella odotukset ovat korkealla.

Olen kasannut omat kurssipalettini pääosin vierailevien opettajien tarjonnasta, erityisesti orkesterin kanssa tulen viettäneeksi melkoisesti aikaa.

Etukäteen nyppii se, että kurssiaikataulujen vuoksi en pääse näkemään ensimmäistäkään päivänäytöstä. Pahus. Vaikka kaikki tapahtumat ovat keskittyneet yhteen taloon, silti jää paljosta paitsi.

Navigoin, siis olen

Iltaohjelmat ovat uusissa paikoissa, mikä Helsingissä navigointiin tottumatonta pikkuisen hirvittää. Luotan siihen, että sama osoite on sen verran monella festivaalikävijällä, että seuraa-johtajaa-leikillä pääsee aina loppujen lopuksi oikeaan paikkaan.

Erityisen kovat odotukset keskittyvät lauantai-iltaan. El Hosseny Dancen tuottama Mahmoud Redan 80-vuotisjuhlanäytös tarjoilee festivaalin kansainvälisimmän esiintyjäkaartin.

Omasta puolestani odotan kovasti myös torstai- ja perjantai-iltojen suomalaisia tanssijoita. Suomalaistanssijoiden taso on niin korkea, että luvassa on varmasti kaksi upeaa tanssi-iltaa orkesterin säestyksellä.

Kohta on Yallan aika. Tanssijat, pian nähdään!

Joulutauko venähti

Joulukuussa työstettiin vuoden 2010 ensimmäinen Ishtar. Työstövaiheessa totesin, että nyt on pakko pitää blogitaukoa, kun aika on kortilla.

Kävikin sitten niin, että tauko venähti tänne asti. Normaalirutiinien sijaan olen tammikuun ajan urakoinut tanssinäytöstä. Kaikki näytöksiä järjestäneet tietävät, että se jos mikä nielaisee kaiken käytettävissä olevan ajan ja paljon siitäkin ajasta, mikä pitäisi tehdä jotain ihan muuta.

Näytöksen h-hetki on tulevana lauantaina Seinäjoella. Sen jälkeen elämä toivottavasti jälleen asettuu suht vakaisiin uomiinsa, ja Ishtar-blogikin palaa normaaliin viikkorytmiinsä.

Pyörteessä Seinäjoella 30.1.

Tanssiyhdistys Sahara ry:llä on ilo saada Seinäjoelle vieraakseen Farah ry:n tanssijat Savonlinnasta. Farahin tanssiryhmä esittää tanssiteatteriteoksensa Pyörteessä, joka sai ensi-iltansa viime kesänä Savonlinnan festivaalissa.

Pyörteessä-tanssiteatteriteos esitetään Seinäjoella osana Saharan Halawa 2010 -näytöstä. Saharan järjestämässä osuudessa nähdään ohjaamiani tanssiryhmiä sekä soolot allekirjoittaneelta ja Heli Väisäseltä (ent. Maanila).

Tiistain paikallisessa maakuntalehdessä Ilkassa pohdiskellaan itämaisen tanssin tilaa taidetanssina. Ensi viikolla pohdinta jatkuu täällä blogin puolella.

Jälkijättöisenä toivotuksena: iloista tanssivuotta 2010!

Tapahtumia epidemian varjossa

Uutisia hallitsee sikainfluenssa. Epidemia on valloillaan eri puolilla Suomea, ihmiset kaatuvat petiin ja rokotuksia odotellaan.

Jo keväällä mietitytti, miten käy kuluvan talvikauden tapahtumien. Keväällä, kun sikainfluenssaepidemia alkoi Meksikosta, Väli-Amerikassa kiellettiin järjestämästä tapahtumia, jotta taudin leviäminen hidastuisi.

Nyt eletään sairasteluaallon alkuvaihetta, Lapissa ollaan jo aallon harjan toisella puolella. Terveysviranomaiset ovat todenneet, että epidemian leviämistä ei voi enää estää esimerkiksi matkustuskiellolla. Tuskin siis tulee rajoituksia tai kieltoja tapahtumien järjestämisestäkään.

Väki sairaana?

Loppusyksyn aikana järjestetään paljon erilaisia tanssitapahtumia ja näytöksiä. Vaarana on, että sairastelu osuu juuri samaan ajankohtaan ja kaataa järjestäjät pedin pohjalle. Sikainfluenssa on tautina sitä luokkaa, että sairaana pysytään kotona.

Tautiaalloilla on taipumusta tehdä katoa myös yleisön keskuudessa. Itse sairaus verottaa katsojakuntaa, mutta on yhtä lailla mahdollista, että osa kiinnostuneesta yleisöstä jää kotiin tartunnan pelossa.

Rokotuksen jälkimainingeissa

Rokotukset aloitettiin terveydenhuoltoalan ammattilaisista, raskaana olevista, pienistä lapsista ja riskiryhmistä. Tanssioppilaistani kohtuullinen joukko on käynyt piikitettävänä. Parin viime viikon aikana tanssitunneilla on käynyt kato rokotuksen aiheuttamien reaktioiden vuoksi.

Useimmilla on tullut käsi kipeäksi, mutta osa on saanut kunnon kuumeen ja muita influenssan oireita. Siinä kohti on parempi viettää päivä pedissä kuin lähteä puolikuntoisena tanssitunnille riehumaan.

En kuulu niihin, jotka rokotetaan sikainfluenssaa vastaan – elleivät päättävät tahot päädy koko väestön rokottamiseen. Jos piikki olisi tarjolla, menisin ottamaan sen oikopäätä. Lastenkin kohdalla päätös oli selvä: mieluummin rokote kuin tauti.

Ennen kuin sikainfluenssa on kolunnut maan jokaisen kolkan ensimmäiseen, toiseen ja ehkä kolmanteenkin kertaan, tapahtumien järjestäminen sisältää tavallista enemmän jännitysmomentteja. Toivottavasti kaikki talven tanssitapahtumat saadaan järjestettyä, esiintyjät ja taustatiimit pysyvät terveinä ja runsaslukuinen yleisö löytää tiensä katsomoihin ja harrastajat kursseille. Epidemian varjossakin tanssi jatkuu.