Merkinnät luokista ''

Kansainvälisestä kotimaiseen

Tutustuin lauantaina tribal-tyyliin Pirkkalassa kansainvälisessä Gathering of The Tribes -tapahtumassa. Entusiastien joukossa noviisina oli mielenkiintoista seikkailla, olihan tilanne kaikille uusi, sillä opettajat Carolena Nericcio ja Megha Gavin Yhdysvalloista olivat ensimmäistä kertaa Euroopassa. Ei ihme, että tapahtuma oli tuonut Kivirannan kurssikeskukseen pohjoismaisten tribalistien lisäksi tanssijoita myös muualta Euroopasta.

Kokemukseni tribal-tyylistä ennen viikonloppua rajoittui muutamaan Suomen festivaalinäytöksissä nähtyyn esitykseen. Niiden perusteella odotin vaikuttavaa, hypnoottista mutta melko ilmeetöntä tanssia. Yllätyinkin, kun Carolena ja Megha aloittivat kurssin muistuttamalla “smile, smile!”.

Lyhyt tutustuminen osoitti kaksi asiaa: yhteistä itämaiseen tanssiin on paljon ja tanssityylistä ymmärtää paljon enemmän, kun on ensin käynyt tutustumassa alkeisiin. Se kannattaisi muistaa itämaisen tanssinkin kanssa: suurelle yleisölle meidän liikekielemme ja sen kielioppi on mysteeri. Kokenut harrastaja arvostaa erilaisia asioita kuin tanssinäytöksen keskivertokatsoja.

Syvällisempi analyysi tribalin ja itämaisen eroista ja yhtäläisyyksistä seuraavassa Ishtarissa, joka ilmestyy lokakuun puolivälissä. Carolenan ja Meghan tribal-opetukseen pääsee tutustumaan vielä tänään Studio Shamsinassa Helsingissä.

Kotimainen tanssikausi alkaa

Vauhdikkaan ja monipuolisen tanssiviikonlopun jälkeen alkaa asettuminen syksyn tanssiarkeen. Esimerkiksi Jyväskylässä Seitsemän Hunnun Tanssi ry. aloittaa viikkotuntinsa ensi viikolla, mutta viikonloppuna olemme esillä Hyvän olon viikonloppu -messuilla Hipposhallissa.

Mahtuu toki tähänkin viikkoon kansainvälinen tanssitapahtuma. Viikonloppuna Helsingissä Naseem El-Sharq järjestää Khaled Mahmoudin ja Lubna Emamin kurssit sekä näytöksen.

Kuun vaihteesta on luvattu yhä vain kesäistä. Sen kun olisi tiennyt, olisi tälle viikonlopulle voinut järjestää näyttäviä “tule tutustumaan itämaiseen” -tanssiesityksiä turuille ja toreille, ihmisten keskelle. Ensi vuonna tuskin olemme näin onnekkaita.

Tanssi poistaa festariväsymyksen

Viikko on mennyt toipuessa jokakesäisestä itämaisen tanssin festivaalista. Mihrimah ry. vastasi tänä vuonna festivaalijärjestelyistä, joten osaan kuvitella, että Tampereen seudulla festariväsymys on vielä suurempaa kuin osallistujien keskuudessa.

Tänä vuonna festivaalin ajankohta, 10.-13.8., osui päällekkäin koulunaloituksen kanssa ainakin täällä Etelä-Pohjanmaalla, mikä todennäköisesti verotti niin osallistujamäärää kuin osallistujien heittäytymistä tanssihurmioon. Ainakin omat ajatukseni pyörsivät vähän väliä koulutaivalta aloittavaan jälkikasvuun.

Säiden haltijat olivat ehkä liiankin suopeita, sillä hiki virtasi muutenkin kuin tanssin tuottamana. Parempi hikimärkä kuin sateesta läpimärkä, jopa Sampolan salissa istuskellessa. Kokeneemmat Sampolan-kävijät saivat onneksi ylipuhuttua minut jättämään silkkineuleen ja neulehameen yömajaan ja kaivamaan iltaeleganssini keveistä kesähepenistä.

Festivaalin annissa riittää varmasti pureksittavaa vielä pitkälle syksyyn. Seuraavaan kesäfestivaaliin onkin enää 289 päivää: festivaalitunnelmista nautitaan Helsingissä 7.-10.6.2007, kun Yalla! kansainvälinen itämaisen tanssin festivaali raikaa. Yallan järjestää Masrah ry.

Keidaskarnevaalit ja Gathering of Tribes

Alkaneella viikolla päästään oikeasti tanssityöhön kiinni. Monet tanssikoulut aloittavat syyskauden viikkotunnit kuun vaihteessa, ja kansalaisopistojen ja työväenopistojen lukukausi alkaa, kun kalenterin sivu kohtsillään vaihtuu.

Tällä viikolla tapahtuu Helsingissä, jossa loppuviikosta vietetään Taiteiden yötä. Itämaista tunnelmaa tarjoavat ainakin Shamsina ja Tanssikeidas. Shamsina ry. aloittaa keskiviikkona Espan lavalta, jatkaa torstaina avoimin ovin ja viimeistelee pläjäyksen viikonloppuna Hossenyn kursseilla. Pirteää keppitanssi-iloittelua (olletikin sama kuin Tampereen festareilla) suosittelen mustelmista huolimatta!

Tanssikeidas viettää Keidaskarnevaaleja, vierailevana opettajana inspiroi Pille Roosi Tallinnasta. Karnevaalien kohokohtana on perjantainen Karnevaaliklubi UMO Jazzklubilla. Tästä aluevaltauksesta Ishtar raportoi seuraavassa numerossa, joka ilmestyy lokakuun puolivälissä.

Kiireistä viikonloppua vietetään myös pohjoisempana. Lahdessa Skarabé ry. järjestää Itämainen kuu -karkelot ja Pirkkalassa Tampereen kupeessa kokoontuvat tribal-harrastajat kansainväliseen Gathering of Tribes -tapahtumaan.

Nyt nauttimaan lämpimänä jatkuvasta kesästä ja tanssitapahtumien runsaudesta! Kohta laskeudutaan treenikauteen ja pimenevään syksyyn.

Suomi tanssii, Ishtar seuraa

Seitsemän Hunnun Tanssi ry., valtakunnallinen itämaisen tanssin yhdistys, on työskennellyt yhdessä muiden itämaisen tanssin yhdistysten, opettajien ja tanssijoiden kanssa itämaisen tanssin hyväksi vuodesta 1989. Me tanssijathan emme tietenkään ole vanhenneet, vaikka vuodet ovat vierineet…

7HT:n jäsenlehti Ishtar juhlii vuonna 2007 kymmenvuotistaivaltaan. Tämän blogin kirjoittajana toimii Ishtarin päätoimittaja Inka Vilén. Pohdiskelen suomalaista tanssielämää, sen ajankohtaisia ja ajattomia tapahtumia, ja saatanpa välillä tarkastella myös painetun lehden menneitä ja tulevia numeroita.

Viikkopäivityksissä vilkaistaan, mitä tanssin saralla tapahtuu. Ishtarin painetusta versiosta (viisi numeroa vuodessa, toim. huom.) voi tutkailla tarkemmin tanssitapahtumien ja kurssien laveaa kirjoa; jokaisessa lehdessä julkaistaan tapahtumakalenteria, jonka rivi-ilmoitukset viimeistään vakuuttavat, että itämaisessa tanssissa tapahtuu.

Ensimmäisessä viikkopäivityksessä otetaan vaihtoaskel kohti tanssisyksyä. Sopiiko, että aloitetaan vasemmalla, niin kuin Khadejah Tampereen festareilla.