Ishtar

Pakkanen on puraissut pihakoivuja sen verran, että vihreän seassa alkaa olla keltaista. Lapissa on jo rännän ja mustan jään aika, kertoivat säätiedotukset; etelässä ei taida vielä olla ruskan aika.

Suomi on pitkä maa. Täältä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajamailta saa istua junassa neljä tuntia Helsinkiin ja seitsemän Rovaniemelle. Rovaniemeltä Utsjoelle auto kulkee lakisääteisissä rajoissa vielä pyöreästi kuusi tuntia. Leveyttäkin maassamme on omiksi tarpeiksi: itä–länsi-suunnassa matkanteko julkisilla kulkuvälineillä kestää tunnetusti hävyttömän kauan, mutta kyllä kesäiseen automatkaan Seinäjoelta Savonlinnaan sai tanssiystävä varata reilusti kuusi tuntia.

Suomi on pitkä maa myös tanssimielessä. Tämän talven kiinnostavat tapahtumat keskittyvät eteläiselle rannikkoseudulle tai lahden taakse, jossa tanssistudio Amrita järjestää tanssifestivaalin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Menneellä viikolla kuvasin eräälle satunnaistuttavuudelle itämaisen tanssin suosiota Suomessa. Kun opettajia pelkästään Ishtarin opettajaluettelossa on satakunta, täytyy oppilaita olla moninkertainen määrä. Ja sellaisia itämaisen tanssin opettajia on varmasti runsaasti, jotka eivät ole itseään listallemme ilmoittaneet. Varovainenkin harrastajamäärän arvio liikkuu vähintään kymmenessätuhannessa. Tässä kohti satunnaistuttavuus hämmästeli, että onko harrastajia todella niin paljon. No onhan meitä, likimain Suomen joka kolkassa.

Rovaniemeläisen Sesam-yhdistyksen naiset ovat uhmanneet matkaa ja vierailleet ahkerasti kesäfestivaaleissa. Muualtakin isot tapahtumat saavat tanssiväen liikkeelle, kun opettajat ja pitkän linjan harrastajat lähtevät hakemaan oppia maineikkailta opettajilta. Mutta kiinnostuuko maakuntien keskivertotanssija tapahtumista ja guruista vai riittääkö hänelle se oma opettaja? Lähtevätkö pitkän Suomen tanssijat sankoin joukoin rannikolle katsomaan ainutlaatuisia tanssielämyksiä vai onko tapahtumien menestys yksinomaan pääkaupunkiseudun tanssijoiden varassa? Toivottavasti ei, koska tällaisiin spektaakkeleihin ei ole mahdollisuutta lähikaupungin teatterilavalla.

Tuskin paikalliselle nuorisoseuralle saadaan ihan heti näin kiinnostavia konserttejakaan: jälkikäteen huomasin, että Souad Massi konsertoi Savoy-teatterissa viikko sitten sunnuntaina (lue myös Helsingin juhlaviikoista). Toivottavasti te pääkaupunkiseudun arabimusiikin ystävät olitte huomanneet mahdollisuuden etukäteen.

Kuun päätteeksi tapahtumakalenterimme muistuttaa Saara Soikkelin tekniikkakurssista. Sitten päästään kääntämään kalenterista uusi lehti ja siirrytään lokakuun tanssitapahtumiin, eri puolille pitkää ja kohtuullisen leveää Suomea.

maanantaina 25.9.2006 kello 9.55
Luokat: tapahtumat | Hakusanat:
Ei kommentteja »

Olen tanssinut yhden talven peilittömässä salissa. Ilman peiliä joutuu tanssimaan eri mentaliteetilla: siinä missä peili antaa välittömän palautteen siitä, että kroppa röhnöttää ja kädet roikkuvat, ilman peiliä täytyy enemmän kuulostella kehoaan.

Joillain aloittavilla tanssijoilla on peilikammo, itseään ei rohkenisi peilistä vilkaista. Toiset taas mieluummin treenaavat kehotuntuman kautta, opettelevat hahmottamaan tanssin liikkeitä tuntemuksina, ei näköhavaintoina.

Valtaosa tunneista pidetään peilisaleissa, joten peili on siellä — hyvässä ja pahassa. Esiintymisiin valmistauduttaessa koittaa aika, jolloin peili on saatava peittoon, erityisesti ryhmän kanssa. Tanssi soljuu kyllä hyvin yhteen, kun peilistä pääsee stemmaamaan liikkeensä kaverin liikkeisiin tai lunttaamaan unohdukset, mutta esiintyessä peili puuttuu ja jokaisen pitää kantaa vastuu omasta tanssistaan. Useimmiten helppo ratkaisu on vaihtaa tanssin rintamasuunta peilittömään seinään, mutta jos tanssin suunnat on erehtynyt hahmottamaan tilan elementtien mukaan, rintamasuunnan vaihdos pistää pahimmillaan koko pakan sekaisin.

Kotona pyrin työstämään tanssia peilin edessä, siitäkin huolimatta, että peilin leveys on vajaa metri. Vielä pienempien peilien aikoina tapasin treenata illan pimennyttyä ikkunan edessä: haalea kuvajainen ikkunalasissa olevinansa auttoi jonkin verran, josko silloin enemmän ongelmia taisi aiheuttaa lattiatilan niukkuus.

Kuitenkin suurimmat tanssioivallukseni olen saanut oman kehon kautta. Syvien lihasten käyttö, ryhdin nostaminen ja kehon kannattelu ovat auenneet kehoa kuunnellessa, ei katsellessa.

Laihduttajat sanovat, että peili ei valehtele, mutta tanssijalle se kyllä valehtelee. Liike voi näyttää päällisin puolin moitteettomalta, mutta sen toteutustapa voi kuitenkin olla virheellinen. Tanssi virtaa sisältä ulos. Siksi peiliaddiktienkin olisi hyvä välillä irrottaa katseensa kuvajaisesta ja kääntyä katsomaan sisäänpäin: miltä liike tuntuu, mistä liike lähtee ja mihin se päättyy.

maanantaina 18.9.2006 kello 9.35
Luokat: opetus, tekniikka | Hakusanat:
Ei kommentteja »

Syksy ja uuden vuoden alku ovat aloittamisen aikaa. Pitkän kesäloman jälkeen monet puhkuvat intoa ja tanssitunneilla energiaa suorastaan sinkoilee. Nyt aloitetaan uusi, ihana harrastus! Innokkaiden aloittelijoiden hymyt valaisevat syyshämärän salin.

Vuoden alussa aloittaminen ei ole yhtä innokasta ja omaehtoista. Silloin uudet tanssijat potkii salille tarve muutokseen, parempaan kuntoon, solakoitumiseen. Hyviä syitä nekin, mutta kantavatko yhtä pitkälle kuin puhdas tanssin ilo?

Oma tanssiurani alkoi tammikuussa 1996. Silloin alkeiskurssi kutsui, koska uusi jazztanssin opettaja ei inspiroinutkaan yhtä paljon kuin vanha ja moderni tanssi ylitti kehon kyvyt ja aivojen voimavarat. Jotain tanssillista halasi mieleni, ja sitä paitsi olin kuullut, että itämainen tanssi tekisi hyvää selälle, mikä ei tekisi ollenkaan hallaa kirjoihin hautautuneelle ja tietokoneen ääreen jämähtäneelle gradunsuunnittelijalle. Sanna Kaidan yliopiston alkeisryhmä tanssi keskiviikkoisin 17–18. Merkitsin sen lukujärjestykseeni siinä missä muutkin säännölliset viikko-ohjelmani. Muistan vieläkin sen ilon, kun jo ensimmäisestä tanssitunnista tunsin pääseväni tanssimaan. Siitä alkoi valloitus, jonka myötä kalenterini tänä syksynä täyttyy itämaisesta tanssista: opetusta, esiintymisiä, kursseja, näytöksiä, lehdentekoa, tanssia, tanssia ja kaikkea mahdollista tanssin lipeiltä.

Syksyn illat pimenevät nopeasti ja ilma muuttuu kirpeäksi. Kylminä sadeiltoina ja syysloskassa olisi varmasti mukavampaa kietoutua mummun perintönä tulleeseen kudottuun torkkupeittoon ja syventyä kirjaan ja suklaalevyyn kuin lähteä lenkille tai treenaamaan. Onneksi tänä syksynä on tanssihaasteita ja nautintoja koko pimeälle ajalle. Lokakuussa Shamsina järjestää kantaesityksen Layali Simsimiyya sekä ainutlaatuisen simsimiyya-kurssin ja joulukuun voi aloittaa nauttimalla Beata ja Horacio Cifuentesin huippuvierailusta ja uudesta Talisman-näytöksestä, jossa on mukana myös Tanssikeidas.

Tulevana viikonloppuna Vantaalla raikaa: Tanssitalo Juulia viettää iloisia kolmivuotisjuhlia lauantaina. Juulian tanssileirin vierailevana opettajana on Zahra Mujunen, joka johdattaa jälleen muun muassa siihen omimpaan tanssiinsa, marokkolaiseen.

Tälle viikolle on luvassa kesäkelejä. Jokohan tanssisalissa alkaa lämpötila sen verran viiletä, että hiki tulisi vasta tanssiessa?

maanantaina 11.9.2006 kello 10.18
Luokat: opetus | Hakusanat:
Ei kommentteja »