Tällä viikolla ei tule blogia, sori. Juhannuksena kurkkukipu ärtyi siihen malliin, että edessä on Seinäjoen keikka korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Oletusarvoisesti toivun viikon mittaan siihen jamaan, että ensi maanantaihin mennessä pystyn oikeasti ajattelemaan tanssiasioita…
Tanssillista — ainakin tanssillisempaa kuin minulla — kuun loppua!
Kun ei-itämaiseen perehtyneeltä kysyy mielikuvia itämaisesta tanssista, monet mainitsevat tanssihuivin — suuren, ohuen kankaan, jota leyhytellään sulokkaasti. Vaikka huivi liittyy mielikuviin kiinteästi, se on silti itämaissa tanssissa tuontitavaraa. Tästä muistutti myös Nourhan Sharif kesäkuun alussa Yallassa.
Huivia käytetään paljon estraditanssien sisääntuloissa sekä ns. huivitansseissa, joista osa taitaa mennä fantasiatanssin puolelle. Itsekin olen vuosien saatossa tehnyt muutaman huivilla leikittelevän koreografian, pääasiassa moderneihin musiikkeihin.
Nourhan tiedusteli meiltä kurssilaisilta, miten käytämme huivia tanssin sisääntulossa. Lopputulos oli, että suomalainen huivitekniikka on aika pelkistettyä eikä huiviin useinkaan mainittavasti kietouduta, se vain leijailee esteettisesti tanssijan perässä. Amerikkalaisessa tyylissä sen sijaan huivilla tehdään mitä mielikuvituksellisempia temppuja ja huivia käytetään efektinä.
Huivin anatomia
Olen aina pitänyt suurehkoista huiveista — tai niin luulin. Suosikkihuivini (tai itse asiassa samalla sapluunalla on tehty useampikin huivi) on puolipyöreä, pitkältä sivultaan kolmimetrinen huivi. Siinä huivissa on ollut jo ulottuvuutta sen verran, ettei kangas heti kiristä ja useimmat temput onnistuvat. Materiaalina on ollut kauniisti liikkuva, ohuehko sifonki, ja pitkän sivun olen päärmännyt hopeisella vinokantilla, jolloin huivin pitkä sivu löytyy tanssin tuoksinassakin ilman ongelmia.
Minulla on myös yksi silkkihuivi, noin 2,5-metrinen suorakaide. Huivi liikkuu ilmavasti, mutta siitä ei ole useimpiin suosimiini huivitemppuihin, sillä silkkihuivi liikkuu aivan omalla logiikallaan sifonkiseen verrattuna. Silkkiin saisi erilaisen liikkeen, jos reunat päärmäisi helmin ja paljetein, mutta toisaalta miksi muuttaa silkin luontaista liikettä terävämmäksi? Olisiko mielekkäämpää valita kangas tanssin mukaan?
Nourhanin näkemys huivista oli aivan toisenlainen kuin suomalainen. Nourhanilla oli upea, viisimetrinen silkkihuivi, jossa oli liukuvärjäys (silkin lyömättömiä etuja: sen voi värjätä mieleisekseen). Hän painotti, että silkki on se oikea huivin materiaali. Nourhan totesi myös, että huiviin eivät kuulu helmet ja paljetit. Jos huivilla on mittaa neljästä viiteen metriin, on hyvin ymmärrettävää, ettei huiviin enää haluta lisäpainoa.
Kieltämättä Nourhanin suosimiin huivitekniikoihin ei pienestä huivista ollut. Hän teki huivista kapean nauhan, laittoi sen selkäpuolelta kainaloiden alta ja kietoi kummankin käsivarren ympäri muutaman kerran. Huivi pysyi hyvin paikallaan, mutta vielä jäi näyttävät hännät, jotka korostivat pyörimisiä ja kätten liikkeitä.
Suuri, näyttävä huivi on luonnollisesti omiaan soolotansseihin. Kun yhden tanssijan täytyy täyttää suuri lava, reilut huivin liepeet ovat varmasti paikallaan. Ryhmätansseissa sitä vastoin tilaa on huivien kanssa harvoin liikaa.
Huivi on hurmaava ja näyttävä väline, mutta ainakin minun käsissäni huivitansseista tahtoo muotoutua kovin haasteellisia. Viime talvena onnistuin tekemään elämäni ensimmäisen helpon huivitanssin. Sille saralle olisi kiva saada jatkoa.
Toisaalta olisi myös kiehtovaa ostaa nourhan-tyylinen viisimetrinen silkkihuivi ja taiteilla sen kanssa. Valitettavasti moisen kankaan kanssa ei enää harjoitella meidän olohuoneessamme.
Takana on tanssikesän kohokohta, Yalla!, ja nyt alkaa sulattelukausi. Neljä vauhdikasta päivää olivat täynnä tuttujen tapaamista, erinomaisia kursseja, rääkättyjä lihaksia ja lämpimiä tunteita. Ai että olikin kivaa!
Yallan kohokohtana olivat jälleen El Nugumin pojat, joiden kurssit olivat “very special”. Torstain bändijamit nostivat tunnelman korkealle, ja lauantaina nähtiin oikeaa tanssin ilotulitusta. Opettajavieraat Yousry Sharif ja Nourhan Sharif kruunasivat monipuolisen annin: Yousry oli maineensa veroinen ja Nourhan ammattitaitoinen ja karismaattinen opettaja ja esiintyjä. Siihen vielä päälle ihanat suomalaiset esiintyjät ja opettajat — upeat festarit!
Laveammin Yallasta raportoidaan seuraavassa Ishtarissa, joka ilmestyy elokuun alussa. Siihen mennessä on jo paljon tietoa myös ensi kesän festivaalista, jonka 7HT järjestää Jyväskylässä. Seuraavan kesäfestivaalin alkuun on enää 358 päivää!
Tänään Helsinki olet silmissäni kaunis kaupunki
En ole liiemmälti Helsingissä pyörinyt, joten kaupunki on minulle suuri mysteeri. Tällä reissulla oli tilaisuus avata mysteeriä hitusen, ja Helsinki näytti vierailijalle kauniit kasvonsa.
Jo aiemmilla Helsingin-visiiteillä olen huomannut, että kaupunki on iloinen sekoitus vanhaa ja uutta. Vanhojen kerrostalojen julkisivut ovat komeita, ja nupukivikatuja kulkiessa tuntee kulkevansa kohti menneisyyttä. Toisaalta uutta rakennetaan koko ajan, ja lasivaltaiset rakennukset kohoavat kuin missä tahansa suurkaupungissa.
Ihmispaljous on tietysti luku sinällään. Kun tulee pienestä maaseutupitäjästä, väkimassat ja hurja liikenne pitävät varpaillaan. Hyvänä puolena on julkisten liikennevälineiden runsaus: minusta tuli viikonlopun mittaan tottunut metron käyttäjä ja raitiovaunussakin osasin liikkua jo sulavasti (tasan yhtä reittiä, mutta sehän tällä reissulla riittikin).
Häkellyttävintä oli kuitenkin eri etnistä alkuperää olevien ihmisten määrä, edellisiltä Helsingin-reissuiltani en sitä muista. Osa ehkä oli turisteja, mutta valtaosa näytti kotiutuneilta helsinkiläisiltä. Suomen monikansallistuminen ei näy täällä maaseudulla, mutta Helsingissä huomasin, että se on arkipäivää.
Toinen yllättävä asia oli pienten liikkeiden määrä. Kun kuljeskelin katuja pitkin, tienvarret olivat täynnä pientä putiikkia ja ravintolaa. Mieleen hiipi väistämättä, että uuden liikkeen avaaminen pääkaupunkiseudulla on aikamoista riskibisnestä. Vaikka potentiaalistia asiakkaita on lähistöllä miljoona, heidän tietoisuuteensa pääseminen ei ole itsestäänselvyys.
Kesäfiiliksissä
Nyt on kesä ja se näkyy myös tanssitarjonnassa. Onneksi monet tanssikoulut tarjoavat kesätunteja, jottei tanssikunto pääse aivan rapistumaan. Kesän ajan tämän blogin tapahtumatiedotusosa saa pääasiassa viettää lomaa, luvassa on vain muutama yksittäinen tiedonanto. Mutta kun syksy koittaa, tanssirumba pyörähtää jälleen käyntiin.
Lapsiperheen rytmissä menossa on se oikea Loma. Näillä seuduin koulu alkaa jo 9.8., joten pitkää kuumaa kesää on jäljellä karvan alle kaksi kuukautta. Sillä varauksella, etten sekoa viikoissa ja päivissä, Ishtarin blogi ilmestyy silti joka viikko — kesälläkin ajatukseni pyörivät tanssin liepeillä.
Tämän viikon ohjelmanumerona on saada lihakset toipumaan paitsi kurssirääkistä (mainittakoon Yousryn perjantain kurssin floorwork-osuus) myös hävyttömän painavien pakaasien kantamisesta. Kassit on nyt purettu, mutta reissun annin sulattelu on vasta alkanut. Lämmintä kesäistä viikkoa, rakkaat tanssijat, ja kiitos Yalla-elämysten jakamisesta!
