Ishtar

Vuoden kohokohtana monilla harrastajilla on esiintyminen esimerkiksi yhdistyksen kevätnäytöksessä. Syksyllä aloitetaan koreografiatreenit, ja tanssia treenataan pala palalta valmiiksi kokonaisuudeksi, kunnes näytöksen kynnyksellä ollaan enemmän tai vähemmän valmiina. Suunnitellaan ja hankitaan puvut, toisinaan tartutaan itse saksiin ja neulaan.

Esiintymispäivänä useampi tunti hurahtaa valmistautumiseen: meikkaamiseen, hiusten laittoon, lämmittelyyn ja yleiseen odotteluun. Lopulta lavalla käväistään kolmesta viiteen minuuttiin, ja se on siinä.

Useimmille harrastajille tämä on riittävästi, mutta kokemuksen myötä lyhyeen tanssiin voi olla hankala motivoitua: “Teen kaiken tämän työn talven mittaan, jotta saan olla vaivaiset kolme minuuttia lavalla.” Jos ajattelee pelkkää esiintymistä, ei siinä paljon järkeä olekaan.

Katselin eilen Osakan MM-kisojen miesten satasta. Ne miehet ovat treenanneet vuosia joka päivä, matkustaneet maailman toiselle puolelle, kääntäneet elimistönsä kellon paikalliseen aikaan ja valmistautuneet viimeisen päälle — jotta saavat pyrähtää korkeintaan neljä kertaa etusuoran kymmenessä sekunnissa.

Tanssia — tai muuta suoritusta — ei voi arvottaa minuuteissa. Alle kolmen minuutin tanssi, joka on viimeisen päälle treenattu ja harkittu, toimiva kokonaisuus, on useimmiten katsojille mukavampi elämys kuin seitsemänminuuttinen, joka kahlataan läpi. Ja niin se on muuten esittäjälleenkin.

Kuun vaihteessa

Tänään Espoossa Soukan palvelutalossa alkaa itämaista tanssia nuorille, järjestäjänä Shamadaan ry. Keskiviikkona Joroisilla Heli Turunen pitää tiukat tekniikkatreenit, järjestäjänä Seher — Tanssin taikaa ry. Torstaina Vantaalla Sälämät ry. esittää perinteiseen tapaansa itämaisia tansseja Veininmllyllä.

Lauantaina Hosseny jatkaa Helsingissä koreografiasarjaansa videoclip-tyylisellä tanssilla. Vantaalla Tanssitalo Juuliassa puolestaan leireillään Takaisin lomalaitumilta -teemalla: Taikku ohjaa estradia ja disco orientalia, ja illan päätteeksi Juuliassa juhlitaan nelivuotisbileiden merkeissä.

Jyväskylässä 7HT:n opetus alkaa viikon päästä ja disco oriental -tunnit kahden viikon kuluttua, ilmoittautumiset osoitteella kurssit (at) 7ht.fi.

Tanssin iloa, hyvät lukijat!

maanantaina 27.8.2007 kello 8.58
Luokat: estradilla | Hakusanat:
Ei kommentteja »

Hyvät lukijat. Tämä itämaisen tanssin blogi täyttää vuoden. Sen kunniaksi on aika pohtia syntyjä syviä. Päivän kysymys: miksi tanssin?

Joku järkevä syyhän siihen täytyy olla, kun yli 11 vuoden ajan itämainen tanssi on vaikuttanut elämääni. Siellä alkupäässä oli muutama vähemmän aktiivinen tanssivuosi, kun esikoinen syntyi ja sen sellaista, mutta kahdeksisen vuotta olen nyt tanssinut tauotta, ja alkamassa on kuudes opetustalvi.

Aloitin itämaisen siksi, että tanssiminen kiinnosti ja selkäni oli jumissa, kiitos intensiivisen opiskelun, seminaaritöiden kirjoituksen ja tenttikierteen. Vähän minua arvelutti, kun musiikki oli niin omalaatuista ja ihmisillä oli kummallisia huiveja hassusti lantiolla eikä vyötäröllä. Mutta koska olin jostain kuullut, että itämainen tanssi on hyväksi selkäongelmiin, totesin, että jo pelkästään sen vuoksi (ja sen varjolla) voi tanssiin mennä tutustumaan.

Sittemmin tanssimotivaattorina toimi esiintyminen — minuahan ei ole saanut pidettyä lavalta pois millään, ei ennen tanssiuran alkua eikä sen jälkeen. Jossain vaiheessa tanssimaan innosti erityisesti hyvä seura, ja olipa tuossa vuosikymmenen alussa sekin vaihe, jolloin tärkein syy oli se, että pääsin pois kotoa ihan yksin. Ei tarvinne kauan arvailla, että silloin talossa oli pieni vauva…

Tämän päivän lista

Miksi tanssin tänään, 11½ vuotta ensimmäisen itämaisen tanssin tuntini jälkeen? Siksi, etten enää ymmärrä, mitä tekisin, jos en tanssisi.

Rakastan arabialaista musiikkia. Se otti vähän aikaa, erityisesti mikrointervalleihin tottuminen, kun on ikänsä yrittänyt opetella soittamaan puhtaasti puolisävelaskeleissa kulkevaa musiikkia. Tätä nykyä löydän eri musiikkityyleistä — arabialaisesta, länsimaisesta, klassisesta, jazzista, etnosta — enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Kehonhallinta tuottaa mielihyvää. Ihmiselle, joka ei viitisentoista vuotta sitten tiedostanut lihaksistoaan eikä osannut käyttää kehoaan hyödyksi jokapäiväisessä toiminnassa, kropan hahmottuminen ja kyky kontrolloida eri lihaksia ja lihaskerrostumia on ollut häkellyttävä kokemus.

Liikkuvuuteni ja tasapainoni on parantunut käsittämättömän paljon. Olin — ja olen yhä — perusjäykkä ihminen, jolla takareidet ja hartianseutu jämähtävät helposti. Sitkeä työ on kuitenkin tuottanut paljon tulosta, ja tätä nykyä kroppa liikkuu sulavammin kuin nuorempana. Pääni ei enää mene pyörälle pirueteista, liukastelen talvijäillä vähemmän kuin ennen ja osaan käyttää kehon tukipaketteja hyödykseni, kun kannan raskaita kasseja (tai lapsiani). Löydän kireät lihakset ja tiedän, miten niitä saa venytettyä — eri asia sitten on, venyttelenkö niitä…

Pystyn improvisoimaan. Kykyni hahmottaa ja ennakoida arabialaista musiikkia ja muistaa koreografioita on petraantunut harjoituksen myötä, mutta siinä vaiheessa, kun muutama vuosi sitten tajusin, etten mene lukkoon, vaikka koreografiasta unohtuisi pätkä (tai cd-levy pomppaisi ennalta arvaamattomaan kohtaan kesken esityksen tai tanssiväline ei käyttäytyisikään ennakoidusti), tunsin hallitsevani omaa tanssiani ja luottavani itseeni. Sen jälkeen tanssiminen on ollut nautittavampaa.

Musiikin tulkinta liikkeinä on kiehtovaa. On palkitsevaa paneutua musiikkiin ja tuottaa siihen koreografia, jossa ilmennän parhaan kykyni mukaan musiikkia, sanoja ja tunnelmaa, kunnioitan itämaisen tanssin traditioita ja parhaimmillaan vielä annan mukaan jotain omasta itsestänikin.

Eikä unohtaa sovi sitä, että esiintyminen on yksinkertaisesti ihanaa. Joskus esitys menee paremmin, joskus huonommin, mutta yleensä sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, tekeekö ns. virheitä. Hyvä esitys on silloin, kun yleisö lähtee mukaan ja nauttii esityksestä, kun itsellä on hyvä fiilis. Huonossa esityksessä kaikki voi mennä viimeisen päälle koreografian mukaan, yleisökin voi olla sitä mieltä, että esitys oli vallan mainio, mutta oma sydän ei ole tanssissa mukana. Joskus käy niinkin.

Viikon ohjelmapaketti

Tällä viikolla varsinkin pääkaupunkiseudulla tapahtuu. Tänään siis Studio Shamsina Espan lavalla. Tanssikeitaalla on perjantaina taiteiden yön tanssit ja viikonloppuna tiivisalkeet sekä nonstop-tunteja. El Hosseny Dancen kauden alkajaistanssit lauantaina, ja sunnuntaina Jaana Lindroosin koreografiakurssilla egyptiläistä tyyliä.

Turussa Anu Toivosen tiiviskurssilla lauantaina opetellaan baladikoreografia. Allekirjoittanut aloittaa huomenna Töysässä perinteiset tiistaiteemat, jotka jatkuvat neljä viikkoa, paikallisen kansalaisopiston kauden alkuun asti. Sitä vastoin monissa tanssikouluissa viikko-opetus alkaa jo tällä tai ensi viikolla. Jyväskylässä täytyy vielä malttaa tovi: 7HT aloittaa syyskauden 3.9. ja disco oriental -tunnit 10.9.

Iloista elokuun viimeistä täyttä tanssiviikkoa!

maanantaina 20.8.2007 kello 9.33
Luokat: yleistä | Hakusanat:
Ei kommentteja »

Lueskelin eilisiltana liikuntalehden vanhaa numeroa (Sport 1/2006), jossa oli mainittu monia eri tanssityylejä ja syitä, miksi kyseistä tanssia kannattaa harrastaa. Itämainen tanssi oli manittu kohdassa “Rauhallista menoa”: “On myös tunteja, joissa hikoilu ei ole pääasia. Näitä tansseja voit harrastaa rauhalliseen tahtiin ja ilman hyppyjä.” Totta toinen puoli, ja se on ilman muuta fakta, että itämaisen tanssin tunnilla hikoilu ja hengästyminen ei ole pääasia. Jos haluaisin vain saada hien pintaan, menisin kuntojumppaan tai stepaerobiciin.

Muita samaan kategoriaan listattuja tansseja olivat intialainen tanssi, seuratanssikurssit, nia (tanssin ja itsepuolustuksen yhdistelmä, jossa on piirteitä joogasta, tai chistä, jazzista ja aikidosta), bailatino easy, pehmeä nykytanssi ja mammasamba.

Heräsin huomaamaan, että Suomen tanssilajien kirjohan on valtaisa. Tosin suurin osa jutussa mainituista tanssilajeista on lähinnä kuntoilutansseja, ei niinkään esittämiseen ja kulttuuriperinnön kehittämiseen tähtääviä taidetansseja. Tästähän joskus kymmenen vuotta sitten käytiin valtaisaa kädenvääntöä: onko itämainen tanssi liikuntaa vai taidetta. Nykyisin lienee molempia tarjolla: opistot ja tanssikoulut tarjoavat mukavaa liikuntaa arjen vastapainoksi, mutta toisaalta pitkän linjan hurahtaneet tanssijat tekevät järjestelmällistä työtä tanssin kehittämiseksi.

Pienillä paikkakunnilla tarjonta on sitä, mihin opettajia sattuu löytymään. Omassa kansalaisopistossani opetetaan itämaisen lisäksi kantritanssia, jazztanssia ja kansantanssia (siis sitä suomalaista). Lapsille tarjolla on myös satubalettia ja baletin alkeita. Muilla paikkakunnilla tarjonnassa lienee afroa, hip hopia, sambaa, salsaa ja muita lattareita, steppausta, irlantilaista tanssia, modernia ja nykytanssia, erilaisia paritansseja lavatansseista rock’n’swing-tyyleihin… On tansseja, mistä valita.

Miksi joku päätyy harrastamaan itämaista, miksi joku jotakin muuta tanssilajia? Tanssien suosio näkyy esimerkiksi 7HT:n jäsenmäärässä: kun itämainen tanssi oli suosionsa huipulla kymmenen vuotta sitten, yhdistyksessä oli jäseniä toista tuhatta. Kun suurin itämaisen buumi meni ohitse, monet vuoden, pari harrastaneet vaihtoivat johonkin toiseen etniseen tanssiin.

Yliopisto koulutti

Toiset kokeilevat, innostuvat ja kyllästyvät, vaihtavat uuteen. Eikä siinä mitään vikaa ole: ei mikään tanssi tai liikunta ole Se Oikea jokaiselle. Ennen kuin löysin itämaisen tanssin, kävin muutaman vuoden jazztanssitunneilla. Jazz oli mukavaa, mutta olin siinä määrin opettajasidonnainen, että kun opettaja vaihtui, hyytyi minunkin mielenkiintoni. Sen verran olin jazzissa oivaltanut, että tanssi on mukavaa. Kävin pari kertaa modernin tanssin tunneilla ja huomasin heti, että tämä ei kolahda. Juuri muita tanssilajeja ei 1990-luvun puolivälissä Jyväskylän yliopistossa ollutkaan tarjolla kuin edellä mainittuja ja itämaista. Itämainen tanssi osui ja upposi.

Jos olisin nyt opiskelemassa yliopistossa, löytäisinkö tieni itämaisen tanssin tunneille? Kenties. Kävin aikoinani läpi suurimman osan yliopistoliikunnan tarjonnasta, kokeilin tavallisen jumpan, aerobicin ja venyttelyn lisäksi stepin, sliden, circuitin, combon, niska-hartiajumpan ja mitä muita silloin olikaan. Tulevana talvena Jyväskylässä näkyy olevan tarjolla ainakin seuraavia minun silmiini erikoisempia tunteja: gutbusters, bailatino, joogavenyttely, balletone, latinobic, dancemix, etnobic, combatic, aerodance ja aerobody. Lisäksi kesällä on ollut kursseina muun muassa pilatesta ja voimajoogaa. Tulee oikein ikävä yliopistoaikoja :’(.

Yliopistoliikunnan paras puoli oli se, että olemattomalla summalla pääsi kokeilemaan paljon erilaisia liikuntalajeja. Monipuolinen harrastaminen on toki tärkeää, mutta parasta on, kun löytyy sellainen oma laji, jonka parissa viihtyy. Luulenpa, että voisin pitää ainakin lattareista, afrosta ja erityisesti balletonesta — mutta vain, jos opettaja on hyvä. Hyvän opettajan ohjauksessa innostuisin varmaan mistä tahansa. Mutta jäisinkö koukkuun ja jatkaisin myös sen vähemmän innostavan opettajan johdolla? Itämaisessa niin kävi.

Koreografioita syksyn alkuun

Viikonloppuna on Helsingissä tarjolla tanssikursseja: sunnuntaina jatkuvat jo edellisessä postauksessa mainitut Hossenyn koreografiakurssit, tällä kertaa estraditanssilla. Lauantaina Jaana Lindroos tanssittaa Shakiran tyyliin.

Viikon päästä maanantaina Studio Shamsina esittäytyy Espan lavalla.

Mitä pidemmälle elokuu kuluu, sen enemmän toimintaa on tanssirintamalla luvassa. Kohtapuoliin päästään jo viikkotuntien makuun!

Lämmintä viikkoa ja tanssin iloa!

maanantaina 13.8.2007 kello 9.54
Luokat: yleistä | Hakusanat:
Ei kommentteja »