Merkinnät luokista ''

Muistissa ja muistiinpanoissa

Kun kävin ensimmäisillä kursseilla, videokamera ei ollut jokamiehenkapine. Kurssilla opitun koreografian muistikuvat perustuivat musiikkiin ja opettajan jakamaan koreografiapaperiin sekä omiin hajanaisiin muistiinpanoihin. Alkuvaiheessa tämä oli suurin piirtein sama kuin ei lainkaan muistikuvia…

Videointi on siinä mielessä loistava keksintö, että se helpottaa muistiinpalautusta. Vuosien mittaan olen käynyt kymmenillä ja taas kymmenillä kursseilla ja oppinut lukemattomia koreografioita ja teknisiä juttuja. Paperit eivät sano paljon mitään, musiikkikaan ei kovin paljon, mutta kun vilkaisee videolta, kehon muisti heräilee. Ilman videoita vanhimmasta päästä olevat asiat olisivat jo kauan sitten unohtuneet.

Video myös laiskistaa. Kurssilla ei ole pakko skarpata, kun tietää, että vaikeat jutut voi harjoitella sitten jälkikäteen videolta. Toisaalta ihan hyvä juttu silloin, kun on putki päällä – vaikkapa festareilla, kun laukkaa koreografiakurssilta toiselle. Mutta tuleeko ne vaikeat jutut opeteltua jälkikäteen? Ehei.

Kynä käteen

Yhteen aikaan kirjoitin kaikki oppimani koreografiat paperille omalla muistiinpanokielelläni ja tekniikallani. Se auttoi sisäistämään koreografian, mutta osoitti myös, että muistikuvien, videon ja mahdollisen opettajan paperimuotoisen koosteen välimaastoon oli jäänyt aukkoja, suurempia tahi pienempiä.

Harmillisimpia ovat ne pikkujutut, mitä opettaja on koreografiaan sirotellut, mutta joita ei enää kurssin jälkeen tavoita: ilmeet, eleet, asennot. Toisaalta ne ovat myös juuri sitä, mikä tekee tanssista omaa, omannäköistä, joten ne on syytäkin löytää itse.

Pitäisi saada tällä viikolla kirjoitettua omille oppilaille treenikoreografiat paperille. Sitkutan toimenpidettä yleensä viimeiseen asti, koska tanssi hioutuu treenin myötä valmiiksi kokonaisuudeksi, ja on paljon mukavampi kirjoittaa paperille valmis tanssi kuin raakile. Mutta oppilaille tuskin on olennaista, että koreografian jokainen kiemura ja käänne on paperilla: tärkeämpää lienee se, että paperin avulla saa kotona kaivettua muistikuvia. Toisto, treeni ja tarkennus tulee sitten viikkotunneilla.

Rytmiä ja eksotiikkaa

Tulevana lauantaina pääsee perehtymään rytmeihin Mikko Olkinuoran johdolla, paikkana Studio Shamsina. Tampereella puolestaan on tarjolla tribal-opetusta, järjestäjänä Irma Kiuru. Sunnuntaina Let’s Dance tarjoaa bollywoodia Helsingissä.

7HT:n kevätnäytös on tänä vuonna jo maaliskuun alussa, kiitos varhaisen pääsiäisen. Vieraaksemme Jyväskylään saapuu Tuula Tasala Oulusta, ja viikonlopun kurssianti kulkee haggalasta ja baladista tekniikkaan ja disco orientaliin. Luvassa on mainio, monipuolinen viikonloppu, näytös perjantaina 7.3. ja kurssit 8.–9.3. (ilmoittautumiset kurssit(at)7ht.fi). Suosittelen!

Ihana aamu: pakkasta viitisentoista, taivaanranta punertaa. Tällaista olisi joutanut olla jo pari kuukautta. Talvista viikkoa!

Festivaali mielessä

Tänään on 135 päivää festivaaleihin. Juoksevan päiväluvun voi tarkistaa festivaalisivulta, jossa laskuri pyörii festivaaliin saakka.

Paljon muuta festivaalisivulta ei vielä löydykään. 7HT:n jäsenet ovat saaneet esitteen kotiinkannettuna, ja kuun vaihteessa nettisivuille ilmestyy ohjelma ynnä ilmoittautumislomake. Jäsenillä on siis pari viikkoa aikaa ilmoittautua mieleisilleen kursseille, ennen kuin mahdollisuus avautuu myös muille tanssinharrastajille. Mutta muistutus: maksakaa jäsenmaksunne ennen ilmoittautumista, jotta saatte kurssit jäsenhinnalla!

Festivaalin suosiosta kertonee jotain se, että esite jaettiin jäsenille perjantaina ja ensimmäinen ilmoittautuminen tuli samaisena perjantaiaamuna puoli yhdentoista jälkeen. Eikä se jäänyt ainoaksi.

Kohtuuden rajankäyntiä

Festivaalin lukujärjestys aiheutti minulle jälleen harmaita hiuksia: monta niin ihanaa kurssia, mutta kaikkialle ei repeä, ei varsinkaan kahteen paikkaan samanaikaisesti. Festivaalin ylivoimaisesti hankalin asia onkin löytää tasapaino mielihalujen ja realiteettien välille.

Olen kokeillut festivaaleissa yliahmintaa (kolme kurssia päivässä), ja siinä vastaan tulevat oppimiskyvyn rajat. Toisaalta kouluaikoina piti päntätä uusia asioita päähän kuusi tuntia päivässä, yliopistossa luentoja saattoi olla tuntitolkulla. Ehkä on syy, miksi koulua on tarkoitettu nuoremmille…

Kovin niukoilla kurssimäärillä festivaali tuppaa menemään minulta haahuiluksi. Yksi kurssi päivässä on minulle auttamatta liian vähän. Tänäkin kesänä mennään siis noin kahden kurssin päivävauhtia — ja iltaohjelmat siihen päälle.

Kameli, Kairo ja tähdet

Joka illalle on luvassa tanssielämyksiä, ja kaikissa iltaohjelmissa on uudet paikat. Torstaina aloitamme kampukselta Kameliklubin merkeissä. Illan tanssiesityksinä nähdään harrastajaesityksiä eri puolilta Suomea.

Perjantaina nautimme Paviljongissa Kairon yöstä, joka tarjoaa ravintoa sekä sielulle että ruumille. Säkenöivän kotimaisen esiintyjäkaartin kruunaa ulkomainen tähtivieraamme Diana Tarkhan.

Ja lauantaina päästään istumaan kaupunginteatterin mukaviin penkkeihin. Tähtigaalassa nähdään Zahra Bent Ammar sekä taidokkaita kotimaisia solisteja ja ryhmiä.

Näistä näytöksistä puhutaan pitkään!

Tällä viikolla

Ihan koko viikkoa ei kannata viettää festivaaliesitettä lukien. Lauantaina Mikko Olkinuora saapuu tabloineen Turkuun, jossa opiskellaan tablataitoja ja rytmejä. Kurssipäivän järjestää Moon Dance Studio. Sunnuntaina nähdään Kahramaanin tanssinäytös Kangastus, paikkana Outokumpu.

Minun viikkoni ja kuukauteni jatkuu festivaalien merkeissä: kun päästään helmikuulle, omasta festivaaliurakastani suurin osa on tehty. Mutta talkooväelle on tarvista, niin kevään mittaan kuin festivaalin aikanakin. Kiinnostuneet, ilmoittakaa itsenne festivaalivastaavalle (festarit(at)7ht.fi).

On satanut lunta, on satanut lunta… Pikkupakkasta on luvassa lähipäiville. Nautinnollista talviviikkoa, hyvät tanssijat!

Tusina täynnä

Se ei ollut mikään yhden illan juttu, vaan säännöllinen kohtaaminen. Niinpä kalenterissani ei ole mitään selvää merkintää, koska se alkoi. Keskiviikkoilta se kuitenkin oli, vuosi 1996, tammikuu. Oletettavasti 17. päivä.

Kalenteri kertoo, että viikko-ohjelmani täytti silloin englannin opiskelu, sivuaine numero n. Iltoihin mahtui paljon muitakin menoja, eikä yksi tunti näennäisesti näkynyt missään. Mutta se oli alkua aikamoiselle kurssinmuutokselle elämässäni.

Seuraavana vuonna se vei kaksi iltaa viikossa, ja varsinkin keväällä 1997 se alkoi nielaista ajatuksiani myös muulloinkin, kunnes kesäkuussa 1997 huomasin olevani muutaman päivän täyspäiväisessä pyörityksessä.

Nyt, 12 vuotta ensitapaamisesta, viikot ja vuodenkierto rytmittyvät sen mukaan. Se näkyy ja tuntuu jokaisessa päivässäni, se kulkee ajatuksissani mukana kaikkialla. Se on valtaisa osa elämästäni.

Millaista olisi, jos silloin tammikuisena keskiviikkona en olisikaan mennyt yliopiston Liikunnan rakennuksen peilisaliin? Ehkä elämässäni olisi nyt jotain muuta. Mutta se tuskin olisi tämän antoisampaa.

Hyvät lukijat: tällä viikolla minulla tulee täyteen 12 vuotta itämaisen tanssin parissa. Kiitos näistä vuosista kaikille teille, joihin olen tanssin myötä saanut tutustua! Erityiskiitos ensimmäisille opettajilleni Sanna Kaidalle ja Päivi Mielikäiselle. Ilman teitä ja kannustustanne en olisi nyt tässä, odottamassa innolla seuraavaa kahtatoista vuotta.

Tapahtuu tulevana viikonloppuna

Viikonloppuna Tanssikeidas tarjoaa itämaisen intensiivialkeet Anne Dubbelmanin johdolla. Lauantaina Peppina Lindfors opettaa keppitanssia Mikkelissä Tuhat ja Yksi Yötä -yhdistyksen vieraana. Naantalissa Afifa järjestää Oriental Dance Festival of Finland -tapahtuman perjantaista sunnuntaihin.

Tälle viikolle toivon – säätiedotusten lupauksista huolimatta – pikkupakkasta ja mieluusti myös kohtuullisesti lunta, jotta siviilissä pääsisi talviurheilun pariin (niin, on elämää myös tanssin ulkopuolella!). Luistimet ja varsinkin lapset odottavat, ettei jään päällä olisi sentin vesikerrosta. Viileää viikkoa!