Viikonloput ovat urheilujuhlia. Eilettäin mediat paasasivat historiallisesta suomalaismenestyksestä formuloissa, talvilajien maailmancupit ovat päättyneet, jääkiekkokausi alkaa lähestyä loppuaan, tänään on uinnin EM-kisojen seitsemäs kilpailupäivä ja taitoluistelun MM-kisojen loppunäytös. Mediat myllyttävät, tv:n ohjelmakartta täyttyy urheilulähetyksistä ja suuri yleisö seuraa menestyjiä.
Olen pääsiäisenä pohdiskellut, mikä tekee urheilusta massailmiön. Miksi sanomalehdistä kolmannes pyhitetään urheilulle, mutta kulttuurille löytyy sivu tai korkeintaan aukeama? Laveamman tulkinnan mukaan kaikki on kulttuuria, myös urheilu, mutta suppeamman tulkinnan mukaan mikään viihteellinen ei ole kulttuuria.
Kilpailun paras
Urheilun vetovoima perustuu ymmärtääkseni kilpailuun: jokaisessa urheilukilpailussa erotellaan jyvät akanoista ja löydetään se, joka on paras. Useimmissa lajeissa paras on helppo erottaa myös sellaisen, joka ei lajista paljon ymmärrä. Se, joka ylittää maaliviivan ensimmäisenä, on paras. Se, joka heittää pisimmälle, on paras. Se joukkue, joka saa eniten maaleja, on paras.
Kulttuurisivuilla kilpaillaan harvoin. Kirjallisuuden Finlandia-palkinto sekä sen sivubrändit Tieto-Finlandia ja Finlandia Junior lienevät niitä harvoja taidealan kilpailuja. Finlandia-palkinto näkyy julkisuudessa, se näkyy kirjamyynnissä. Finlandia-ehdokkuus syöksee kirjan myynnin nousukierteeseen ja voitto takaa vielä suuremman myynnin. Kourallinen tekijöitä, murto-osa kirjallisuudesta, saa paljon näkyvyyttä, mutta valtaosa kirjallisuudesta jää maininnoiksi kustantajan uutuuslistoilla ja pinoksi alennusmyynnissä.
Kulttuurin ja taiteen arvottaminen kilpailukelpoisin kriteerein on vaikeaa. Toki jokaisella alalla on oma kriteeristönsä: kirjallisuudessa esimerkiksi sanojen käytön tekniikka ja juonen kuljetus, kuvataiteessa kuvan sommittelu ja värien käyttö, teatterissa ja tanssissa kehon ilmaisu sekä tilan ja ajan hyödyntäminen. Kun on ylitetty tietty tekninen taso, loppu on kiinni enää uurastuksesta ja omasta ilmaisukyvystä. Miksi pitäisi arvottaa yksi hyvä tekijä toista paremmaksi?
Tanssin arvottajat
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suosio osoittaa, että tanssi voi innostaa suuria yleisömääriä. Mutta innostaako ohjelmassa itse tanssi vai kenties pukuloisto tai julkisuuden henkilöt – vai kilpailu, arvottaminen? Keskivertokatsoja ei osaa sanoa, milloin askel olikin kanta-askel tai vartalon linjaus romahti. Keskivertokatsoja ihailee liikettä ja vauhtia ja kokeneiden esiintyjien heittäytymistä. Kyse on enemmän karismasta ja kiehtovuudesta kuin tanssin tekniikasta tai ilmaisusta.
Itämainen tanssi on demokraattinen laji: ratkaisevaa ei ole ikä tai fysiikka, vaan tekniikka ja tulkinta. Niiden arvottaminen ei ole jokamiehenlaji, vaan vaatii asiantuntemusta ja perehtymistä, omaa harrastuneisuutta. Paras ei ole se, joka ehtii koreografian loppuun nopeimmin. Ei ylipäätään ole merkitystä sillä, kuka on paras.
Itämainen tanssi ei ole arvostelulaji eikä sen muuttaminen kilpaurheiluksi tuo massoja yleisöön. Tanssin anti on jossain ihan muualla kuin tuuletuksessa hikisen suorituksen jälkeen.
Pääsiäisen jälkeen
Pääsiäisloman jälkeen tanssitaan urakalla. Tulevana viikonloppuna olisi hyväksi, jos osaisi kloonautua. Koska harva meistä osaa, täytyy tehdä valintoja.
Perjantaina Studio Shamsinassa Helsingissä tutustutaan estradityyleihin Jaana Åhlin johdolla. Lauantaina Espoo tarjoaa kello 17 sekä Shamadaan ry:n näytöksen Kannusillan teatterisalissa että Habibi-Dancers ry:n varieteen Leppävaaran Sellosalissa. Helsingin lauantai puolestaan tarjoaa Mikko Olkinuoran rytmikurssin ja Studio Shamsinan koreografiakertauksia.
Sunnuntaina tanssitaan Tampereella, Mihrimah ry:n kevätnäytös nähdään Sampolan juhlasalissa. Muistakaa kääntää kellot heti aamusta kesäaikaan!
Talven kovimmat pakkaset osuivat näillä seuduin pääsiäiselle, mutta hiljoksiin päivä pitenee ja aurinko lämmittää. Kevättä kohti ollaan menossa, tanssien tietenkin!
maanantaina 24.3.2008 kello 12.10
Luokat: yleistä | Hakusanat: kulttuuri • tanssi • urheilu
Ei kommentteja »
