Speliviikonloppu imaisi mehut, ja Ishtarin työstäminen nielaisee loput (kyllä, urakka on vielä kesken).
Todettakoon siis tänään vain sen verran, että keikat olivat mainiota ja oli ilo esiintyä taidokkaiden kansantanssijoiden ja kansanmuusikoiden tapahtumassa.
Ja nyt palaan miettimään, mitkä valokuvat haluaisitte nähdä festivaalinäytösjutuissa. Hyvää loppukuuta!
Loppuviikosta Alavudella vietetään Eteläpohjalaisia Spelejä. Siellä nähdään itämaista tanssia perjantaina ja lauantaina. Perjantaina on lyhyt kahden hengen keikka, lauantaina tarjoillaan tunnin ryhmäpaketti tyylejä laidasta laitaan.
Vaikka tansseista valtaosa on viime talven peruja, kertaalleen tai useammin esitettyjä, silti valmistautuminen nielee valtaisasti aikaa – paljon enemmän kuin odotin. Kesän tauko on tehnyt tehtävänsä, tanssit eivät ole enää aktiivisessa muistissa. Ja lihaksetkin ovat päättäneet lähteä lomalle!
Pari uutta tanssia on pistetty kasaan suhteellisen lyhyellä treenauksella. Ne tanssit ovat erityisen tärkeitä siksi, että tarvitsemme puvunvaihtotansseja. Tiedättehän, niitä tansseja, joiden aikana ehtii käydä vaihtamassa koltun toiseksi ja pyyhkäisemässä levahtaneet ripsivärit silmien alta pois.
Ei sillä, etteivätkö nämä tanssit ansaitsisi olla kokonaisuudessa mukana ihan omien ansioidensa vuoksikin. Mutta fakta on, että ilman näitä tansseja tarvittaisiin paikoin superpitkät juonnot.
Ompelus sylissä
Luonnollisesti kohtuuttomasta valmisteluajasta ison osan nielaisee garderobipolitiikka. Aion esiintyä kumpanakin iltana Hananin luomuksessa, joka vaatii kohtuullista työstöä pysyäkseen varmasti päällä.
Kriittinen korjaus 1: lantiolle täytyy ommella kuminauha, jottei alaosa lähde kesken tanssin valumaan liian alas.
Kriittinen korjaus 2: rintakehän ympäri menevä osio vaatii jatkopalan, jotta saan laitettua lisäkiinnityshakaset, ettei kesken tanssin yläosa pääse aukenemaan.
Kriittinen korjaus 3: olkaimet pitää siirtää paikkaan, jossa ne oikeasti pitävät liiviosan ylhäällä.
Koska pukua tarvitaan ensimmäisen kerran vasta perjantaina, voitte arvata, missä jamassa puku juuri nyt on. Aivan, pientä laittoa on vielä luvassa.
Tervetuloa Speleihin katsomaan itämaista tanssia! Puolen tunnin keikka perjantaina kello 19.30, tunnin setti lauantaina kello 20.15. Kumpainenkin tanssikokonaisuus Alavudella liikuntakeskuksen isossa salissa.
Kesä on parasta aikaa talven pohdiskelulle. Se on myös tanssinopettajalla pakollista aikaa talven pohdiskelulle: Mitä aion opettaa? Mihin haluan pyrkiä? Millaisia ryhmiä on tulossa? Millaisia koreografioita ne tarvitsevat? Millaisia koreografioita haluan tänä talvena työstää? Mihin on oikeasti resursseja? Ja sitten se pahin: millaisia lämppäreitä tänä talvena teen?
Vasta, kun olen selvittänyt vastauksen kaikkiin edellämainittuihin kysymyksiin, talvi alkaa tuntua olevan hanskassa. Ikävä tosiasia on, että lukukauden alkaessa pystyn vastaamaan vain osaan kysymyksistä.
Se, millaisia ryhmiä on tulossa, ratkeaa oikeasti vasta sitten, kun ryhmät ovat pyörineet pari viikkoa. Voi olla, että ryhmää on tarjottu alkeista alottavana, mutta siellä saattaa silti olla suurin osa kolme neljä vuotta tanssinutta väkeä. Toisaalta jatkoryhmään voi putkahtaa paikalle muutama alkeista aloittava. Ja niin edelleen.
Helppoja ja “helppoja”
Se, mistä on huutava pula, ovat perustason koreografiat: yksinkertaiset, simppelit, selkeärakenteiset tanssit, joita on hauska tanssia ja jotka on helppo oppia. Tässä kohti täytyy huokaista todella, todella syvään. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin tehdä helppoa ja hauskaa.
Haitaksi ei olisi, vaikka edistyneempienkin tanssijoiden koreografiat eivät olisi teknisesti tajuntaaräjäyttäviä. Kerta viikkoon kokoontuva ryhmä ei kuitenkaan pysty työstämään kovin vaativaa tekniikkaa yhdessä talvessa sille tasolle, että se olisi kevään lopussa selkäytimessä. Eipä ihme, että usein pitempään tanssineille tekemiäni koreografioita treenataan kaksi talvea: ensimmäisenä talvena opitaan tanssin liikkeet ja sarjat, toisena talvena ne sisäistetään.
Musiikin metsästys
Kaikista tärkeintä on musiikki. Jos biisi on sellainen, etten itse jaksa sitä kuunnella, on turha luulla, että jaksan innostua siihen tekemästäni tanssista vielä monen kuukauden treenin jälkeen.
Valitettavasti hyviä (ja selkeärakenteisia ja riittävän yksinkertaisia ja sopivan mittaisia) kappaleita ei tulvi ovista ja ikkunoista. Hyvien musiikkien metsästäminen on pitkä ja hidas prosessi. Ja kun lopulta olen löytänyt kaikki haluamani kappaleet, alkaa inspiroivia musiikkeja hyökyä vastaan jokaiselta levyltä.
Tätä on tanssinopettajan kesä: talven ajattelua, suunnittelua, pohjustusta. Helmikuun puoliväliin mennessä olen löytänyt jo vastauksen siihen vihonviimeisimpäänkin kysymykseen: mihin on oikeasti resursseja. Yleensä vastaus löytyy, kun on ensin tavoiteltu kuuta taivaalta.
