Visuaalis-kinesteettisiä ongelmia
Kun suunnittelen tanssia tai kokonaisuutta, haluan tietää ja tuntea sen paikan, missä tanssi tullaan esittämään. Aina se ei ole mahdollista, ja sitten tehdään parasta, mihin pystytään niillä tiedoilla, mitä käytettävissä on.
Aivan mahdottomalta tuntuu järjestää näytöstä paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt. Tällä viikolla on tarkoitus käydä katsastamassa syksyn näytöspaikka, kameran kanssa.
Tila ja tunne
Paikasta täytyy havainnoida kulkureitit, lavan koko ja tilavuus, pintamateriaali, pukutilat, salin tunnelma… Solistille näillä asioilla on vähemmän merkitystä, sillä yksinään lavaa pystyy hallitsemaan vapaammin, tunnelman mukaan. Ryhmälle on tärkeää tietää etukäteen, miten iso lava on, miten laajoina kuviot pystyy muodostamaan, mistä päästään sisälle ja mistä pois.
Erityisesti sisääntulojen ja poistumisen suunnittelu vaatii tarkkaa tietoa tapahtumapaikasta. Jos on vain yksi sisääntuloreitti, silloin kaikkien on käytettävä sitä. Jos lavalle voi tulla melkein mistä vain, on mukava voida hyödyntää vapautta ja tuoda ryhmä sisään esimerkiksi eri puolilta.
Missä yleisö?
Ylivoimaisesti tärkein asia on kuitenkin se, missä yleisö on. Näytöslavat ovat usein salin perällä ja yleisö toisella pitkällä sivulla. Silloin on helppo päättää, missä on ryhmän rintamasuunta.
Jos yleisö on kahdella, kolmella tai jopa neljällä sivulla, täytyy tanssia miettiä eri näkökulmasta. Eduksi on, jos ryhmän sovitus on jo alkuaan ollut sellainen, että se antaa mahdollisuuden ottaa huomioon yleisön eri puolilla. Kesän festivaalinäytöksistä Kairon yö oli tarkoitus rakentaa niin, että yleisöä olisi kaikilla neljällä sivulla. Loppujen lopuksi yleisö sijoittui vain kolmelle sivulle, mutta joka suunnalle tehdyt sovitukset näyttivät silti ilmeikkäiltä ja iloisilta. Välillä virkistää katsella myös tanssijoiden selkiä.
Kuvia ja hahmotusta
Yleensä valokuvaan näytöspaikan ja, jos mahdollista, kirjaan ylös mitat. Sen jälkeen lava on helppo rekonstruoida harjoitussaliin.
Yhteenhitsautunut porukka osaa onneksi elää tilan mukaan. Olemme joskus esittäneet samaa tanssia postimerkin kokoisella tanssilattialla ja puolen palloiluhallin kokoisella areenalla. Kieltämättä areenalla ei tullut nuohottua ihan jokaista nurkkaa, mutta aivan toisella tapaa askel piteni ja kuvioihin tuli ilmavuutta. Toisaalta pienemmässäkin tilassa kaikki mahtuivat tekemään liikkeet ja muodostamaan kuviot.
Etua siitä silti on, että on jonkinmoiset mittasuhteet olemassa. Voi jo vähän ennakkoon sopia, että tässä kohti sitten pikkuisen pidennetään askelta ja että tuossa toisessa kohti ei tarvitse ryntäillä, ettei tule lavan reuna liian äkkiä vastaan.
