Lauantaina on Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n vuosittainen syyskokous.
Vaikka olen aloittanut tanssiurani Jyväskylässä ja olen ollut aktiivijäsen yli kymmenen vuotta, en ole tainnut olla syyskokouksessa kuin korkeintaan kerran – aivan ensimmäisenä aktiivivuotenani. Sittemmin sijaintini on ollut aina Jyväskylästä kaksi tuntia länteen, eikä toive päästä osalliseksi päätöksenteosta ole ollut niin kiihkeä, että olisin varta vasten kokoukseen täältä lähtenyt.
Että hyvä esimerkki minäkin sitten olen.
Kannustan kuitenkin kaikkia 7HT:n jäseniä, jotka säädyllisen matkan päässä Jyväskylästä asuvat, osallistumaan kokoukseen ja pikkujouluihin sen jälkeen! Osoitteena siis 7HT:n tanssisali, Pajatie 3, ja ajankohtana tuleva lauantai kello 18. Syyskokoushan on kaikille yhdistyksen jäsenille avoin – tervetuloa sankoin joukoin osallistumaan päätöksentekoon!
Väki vaihtuu
Tänä vuonna syyskokous tuo tavallista enemmän muutoksia hallituksen kantavaan runkoon.
Ensi vuonna pitkäaikainen sihteerimme Satu ja jo vuosia jäsensihteerin hommia hoitanut Sari ovat jättämässä tehtävät uusille aktiiveille. Kiitos kummallekin vuosien aktiivisesta puurtamisesta ja hyvästä yhteistyöstä!
Viikon päästä jo tiedetään, millä kokoonpanolla 7HT:n hallitus kokoontuu vuonna 2009.
maanantaina 17.11.2008 kello 23.12
Luokat: 7HT | Hakusanat: yhdistystoiminta
Comments Off