Se oli sitten kevät
Kevät on ollut kovin kiireinen niin tanssimaailmassa kuin allekirjoittaneellakin. Ishtarin tuore kesänumero, 3/2010, näyttää, mitä tapahtui kevään mittaan Suomen tanssikentässä.
7HT:n kevätnäytöksen lisäksi uusin Ishtar suikkelehtii Kuopioon, Vantaalle ja Tampereelle sekä Outi Bomanin mukana Egyptiin. Lehden ilmestymisen jälkeen paljon hyvää palautetta on ehtinyt tulla Värinävaara-pakinastani, joka kuulemma on osunut tanssiuden ytimeen. Pelkkää realismia, rakkaat lukijat, pelkkää (inho)realismia.
Tauolla, tauotta
Oma talveni ja kevääni on ollut tahdiltaan sellainen, että blogikirjoittamiselle ei ole toiveista huolimatta jäänyt aikaa. Viimeisen puolen vuoden aikana minuuttia on joutunut venyttämään niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä, joten työtaakkaa on ollut pakko keventää sieltä, mistä on helpoimmin voinut.
Tuleva kesä voi hyvinkin olla inspiroivaa kirjoittamisaikaa, mutta yhtä lailla saatan upottautua täysin rinnoin lomailemaan. Tavoitteena on, yhtä kaikki, päästä syksyllä takaisin viikkoblogirytmiin.

Sinun vuorosi