Merkinnät luokista 'loma'

Kesäkunnossa

Iski jälkijättöinen Yalla!-kuume: festarituomisina oli tanssielämysten, kurssiantien ja kohtuullisen kattavan tilpehööriröykkiön lisäksi myös kesäinen flunssa.

Minun kesäsuunnitelmiini kuuluu muun muassa uimista, pyöräilyä ja lenkkeilyä lasten kanssa. Tarkoitus oli ottaa kesä haltuun lasten kanssa heti Yallan jälkeen.

Mutta kun kuume kaataa petiin, kurkussa on kaktus, korvissa pumpulia ja nenän tilalla hana, voi ihan suosista todeta, että vielä on kesää jäljellä useampi viikko. Parempi ensin hoitaa flunssa jälkimaininkeineen pois käsistä, ja vasta sen jälkeen pistää keho töihin.

Pää(l)omaa

Perinteisesti olen kesäfestivaalin jälkeen siirtynyt muutamaksi viikoksi viettämään kesälomaa. Lepotauko kropalle ja päälle on intensiivisen talven jälkeen tarpeen.

Tänäkin kesänä pidän opetustaukoa kolme viikkoa, mutta kaikesta päätellen pää ei suostu siirtymään tanssitauolle. Olen aktiivisesti kuunnellut ihan mitä tahansa muuta musiikkia kuin itämaista, mutta silti salakavalasti tanssilliset ideat ja koreografiset käänteet tuppaavat nousemaan alitajuntaan.

Luovuus kumpuaa joutilaisuudesta. Tällä kertaa joutilaisuuteen tarvittiin kuumetauti. Kyllä kroppa tietää.

Tanssiloma vai lomaa tanssista

Oli perheessä koululaisia tai ei, koko Suomi elää kouluvuoden tahdissa. Kesäkuun alusta elokuun puolivälin kieppeille kaikki pyörii ihan toisessa rytmissä kuin koulujen lukuvuoden aikana.

Kesällä tanssikoulut siirtyvät tauolle tai ainakin lyhennettyyn työviikkoon. Oletuksena on, että oppilaat – niin keskenkasvuiset kuin aikuisetkin – kirmaavat kesälaitumille.

Otollista ja ei-niin-otollista

Monille tanssin harrastajille juuri kesä – loma – olisi mitä otollisinta aikaa tanssin treenaamiselle. Ei tarvitsisi kiirehtiä töistä tanssitunnille, ei tarvitse jättää tanssituntia väliin lasten sairastelun vuoksi ja aivotkin olisivat tunnilla vetreämmät eivätkä valmiiksi täynnä aikatauluja ja työsuunnitelmia.

Kesäksi paikkakuntaa vaihtavat taas voisivat olla kiinnostuneita tanssitunneista lomapaikkakunnalla. Ja moni saattaisi suunnitella lomamatkansakin niin, että reissun kohokohtana on tanssitunti tai pari kohdepaikkakunnalla.

Toisaalta koko joukko tanssinharrastajia vaihtaa kesän tullen tanssitossut ja lantiohuivit ihan muihin harrastusvälineisiin. Kesällä nautitaan ulkoliikunnasta ja löhöilystä ja aikatauluttomasta elämästä.

Tauko tekee hyvää – tai ei tee

Tanssitauko tekee usein tanssijalle ja opettajalle hyvää. Mieli virkistyy, keho saa levätä, ja tauon jälkeen tanssi saattaa luistaa jopa kevyemmin kuin ennen taukoa. Pelkkä treenaus ei riitä, keho ja aivot tarvitsevat myös lepoa.

Toisaalta pidempi tauko vie tanssikunnon ja kasaa esteitä hermoratoihin. Jos kesätauko kestää huhtikuun puolivälistä syyskuun puoleen väliin – niin pitkä on paikallisen opiston kesäloma –, saa syksyllä aloittaa liikeratojen hakemisen ihan perusteista ja ensimmäiset kuukaudet menevät siinä, kun palautetaan kehoon se joustavuus ja voima, mikä niissä keväällä oli.

Minä pidän tänä kesänä opetustaukoa pari viikkoa. Voi olla, että ne viikot ovat myös lomaa tanssista, ainakin aktiivisesta tanssimisesta, mutta alitajunta tuskin silloinkaan saa levätä. Ajatukset kulkevat jo koko ajan ensi talven opetuksissa ja koreografioissa. Alitajunta, mokomakin, työskentelee myös lomalla.

Katkos opetusputkessa

Koulukkaat ovat näillä seuduin lomalla koko viikon, ja loma tuntuu tulevan tarpeeseen — johan tässä on kaksi kuukautta koulua käyty. Pysähdyin oikein miettimään, että jouluun on enää saman verran, reilut pari kuukautta. Todennäköisesti tänäkin vuonna ennen joulua päästään stressin makuun.

Tanssinopetusta on paikallisessa kansalaisopistossa takana vasta neljä viikkoa, ja tuntuu hassulta pistää ihmiset lomalle. Oltiin juuri ja juuri päästy alkuun, kun jo piti ryhtyä muistuttamaan, että viikolla 42 vietetään syyslomaa. Alkeisryhmäläiset ovat päässeet nipinnapin kuusalle siitä, missä tässä tanssissa on kyse, mutta viikon loma (toisin sanoen kahden viikon tauko) ehtii tehokkaasti hävittää lihasmuistista alkusyksyn opit.

Toisaalta opettajalle loma on tässä kohti juuri passeli juttu. Koska ryhmistä ei etukäteen tiedä, millaisia ihmisiä niihin eksyy, ei lukkoonlyötyjä suunnitelmia voi tehdä ennen lukukauden alkua. Nyt tiedän, millä tasolla ryhmät tanssivat, ja voin työstää juuri niille sopivaa opetusmateriaalia.

Siinä kuluu syysloma: töitä tehdessä. Valmistelutyö on se osa opetusta, mikä ei näy, kun se on tehty.

Palvelinvaihdos on tehty

Toinen asia, mikä ei hyvin tehtynä näy, on nettisivujen palvelimen vaihdos. Valitettavasti homma ei ole sujunut aivan priimasti: ihan kaikki 7HT:n sivustolla ei toimi viimeisen päälle, on puuttuvia kuvia ja mahdollisesti toimimattomia linkkejä ja sitä rataa. Näin uskon, sillä löysin jo vinon pinon bugeja ja korjasin ne.

Mikäli sivuilla seikkaillessa vastaan tulee ongelmia ja toimimattomia linkkejä, niistä sopii ilmoittaa osoitteeseen webmaster (at) 7ht.fi.

Myös sähköpostien pitäisi jo toimia entiseen tapaan. Paino sanalle “pitäisi”, sillä tekniikassa on monta kommervenkkia…

Blogilistalle

Palvelinvaihdoksen yhteydessä vaihtui myös blogin osoite. Samalla siirryin kirjoittamaan blogia WordPress-ohjelmalla. Toisin sanoen tämän blogin ulkoasua on viilattu suurin osa viikonloppua, ja kaikki vanhat merkinnät on tuotu tähän osoitteeseen. Myös kommentit yritän saada jossain vaiheessa tuotua Vuodatuksesta.

Sen verran on pyyntöjä tullut tämän blogin viemisestä blogilistalle, että pyyntöön on nyt vastattu. Ishtar löytyy hakemistoista tanssi, itämainen ja itämainentanssi (joka ei tietystikään ole yhdyssana, mutta hakukoneiden edessä joutuu tekemään myönnytyksiä).

Toki jos käyttää RSS-lukijaa, blogin RSS-koodin voi tilata sivupalkin Subscribe-namiskasta (jonain päivänä teen siihen suomenkielisen napin) tai sivun alareunan “Merkinnät (RSS)” -linkistä. Käytän itse Firefoxissa RSS-lukijaa, ja se on ihan yliveto keksintö lukuisten blogien seuraamiseen. Olkoon tämä sitten pientä mainostusta…

Tanssiviikon tapahtumia

Syyslomalla voi lähteä tanssilomalle Tallinnaan: viikonloppuna järjestetään III Rahvusvaheine Idamaise Tantsu Festival, jossa opettajina ovat Mohamed El Hosseny, Peppina Lindfors ja Hannele Aaltonen sekä Viron ja lähiseudun omat opettajat, joista suomalaiset tuntevat ainakin Pille Roosin.

Lauantaina Vantaalla Masrah ry. järjestää itämaisen illanvieton Teatteri Vantaan Silkkisalissa. Lipputilaukset Studio Hennasta.

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Mihrimah ry. juhlii Tampereella kymmentä toimintavuottaan kurssien ja näytöksen merkeissä. Lauantaina 27.10. on juhlanäytös Sampolassa, perjantaista sunnuntaihin 26.—28.10. Hervannan vaparilla järjestetään kursseja. Juhlatapahtuman ulkomaalaisvieraita ovat Khadejah ja Mustapha El Oueslati.

Tässä päällimmäiset tällä viikolla. Leppoisaa syyslomaa, hyvät tanssijat!